Meistä

ProBambu - askel parempaan

… ja paremmin. Laatu on toimintamme kulmakivi. Paitsi että pyrimme vastaamaan bambutuotteiden laadussa asiakkaiden odotuksiin, tahdomme rakentaa kaiken muunkin toimintamme laatuun perustuen. Ekologisuudessa lähdemme perustavanlaatuisesti raaka-aineen valinnasta liikkeelle. Palvelussa painopiste on meillä hyvissä asiakaskokemuksissa ja mutkattomassa kanssakäymisessä. Auttamisessa tavoitteemme eivät myöskään jää turhan vaatimattomiksi. Saavutettuamme edellisen 100 000 lahjoitetun sukkaparin tavoitteen olemme tuplanneet lahjoitustavoitteen 200 000 sukkapariin. Koko ajan mielessä pitäen että oikea suunta on se, mikä ratkaisee.

1. Sopijapuolet

Tilaaja ProBambu
Toimittaja XXX

2. Sopimuksen tarkoitus

Sopimuksen tarkoituksena on varmistaa vastuulliset toimintatavat toimitusketjun jokaisella osa-alueella niin ihmisiä kuin ympäristöä koskevissa asioissa. Tarkoituksena on turvata tämän sopimuksen osapuolten toimintaan osallistuvien työntekijöiden terveelliset ja kestävät työolosuhteet. 

3. Sopimusehdot ja sopimuksen voimassaoloaika

Toimittajan on huolehdittava työntekijöidensä työturvallisuudesta toimittajan organisaation kaikessa toiminnassa. Työntekijöiden työolosuhteet on järjesteltävä niin, että ne suojaavat työntekijöitä tapaturmilta ja terveydellisiltä vaaroilta.

Toimittaja sitoutuu maksamaan työntekijöilleen palkkaa, jolla työntekijä pystyy turvaamaan itselleen ja perheelleen ihmisarvoisen elintason. Palkan tulee riittää kustantamaan perheen perustarpeet. Työntekijöiden työaikojen tulee olla kohtuulliset. ProBambun tuotteiden valmistuksessa ei hyväksytä lapsityövoiman käyttämistä. 

Toimittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinasta. Ympäristön pilaantuminen on huomioitava toiminnassa niin, että ympäristöongelmia voidaan ennaltaehkäistä. Jos pilaantuminen on mahdotonta ehkäistä kokonaan, se on rajoitettava mahdollisimman vähäiseksi. Ympäristön pilaantumisella tarkoitetaan päästöä, joka yksin tai yhdessä muiden päästöjen kanssa aiheuttaa esimerkiksi terveyshaittaa tai haittaa luonnolle ja sen toiminnalle. Mahdollisista ympäristövahingoista on ilmoitettava välittömästi sopimuksen tilaajaosapuolelle.

Jos sopijapuolen toiminta osoittautuu selvästi tämän sopimuksen vastaiseksi ja on merkittäviä syitä olettaa sopimusehtojen jäävän täyttymättä, tilaajalla on oikeus omalta osaltaan keskeyttää sopimuksen täyttäminen ja pidättäytyä suorituksistaan. Tilaaja voi hakea vahingonkorvausta toimittajan kotimaan lainsäädännön ja oikeusjärjestelmän mukaan. 

Sopimus on voimassa sopimuksen allekirjoituspäivästä alkaen ja on voimassa niin kauan kuin yhteistyö toimittajan ja ProBambun välillä jatkuu. Sitova sopimus syntyy, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

LAATU
Ekologisuus
Palvelu
Auttaminen

Laatu

Moni kulkee reikäisissä, hankaavissa tai muuten melko keskinkertaisissa sukissa pitäen jalkaterän päässä pilkistelevää perunapeltoa arjen välttämättömänä pahana. Välttämätön se ei ole, mutta paha kyllä.

ProBambun tuotteiden pääraaka-aineena on bambuviskoosi, joka on pehmeää, hengittävää, kosteutta siirtävää ja nopeasti kuivuvaa. Bambusukkien, -boksereiden tai -sukkahousujen vetäminen jalkaan ja itsensä hemmotteleminen silkin bambunpehmeillä vaatteilla on hyvä startti aamuun. Lisäksi bambuviskoosi sopii erinomaisesti herkkäihoisille käyttäjille, sillä bambu on raaka-aineena luonnostaan hypoallergeeninen.

Bambuviskoosi hylkii vettä ja hikeä jopa 3-4 kertaa paremmin kuin puuvilla ja on kuin luotu arjen tekstiilien raaka-aineeksi. Tyynyliinoissa tämä auttaa esimerkiksi pitämään ihon ja hiusten luonnollisen kosteustasapainon kunnossa yön aikana. Bambu ampuu siis kovilla, mutta me luonnollisesti panostamme peliin aivan samalla mitalla. ProBambu on valinnut yhteistyökumppaninsa tuotannossa tarkoin kriteerein, ja laadun takaamiseksi suunnittelemme, kehitämme ja valvomme koko prosessia täältä Suomesta käsin.

Ekologisuus

Tekstiilituotanto on epäekologista. Pitääkö ruveta kulkemaan syntymäpuvussa, vai mitä tässä oikein voi tehdä?

Ensimmäinen askel: valitse ekologinen raaka-aine.
Saatavilla olevista vaihtoehdoista bambu on yksi ekologisimmista. Bambumetsä tuottaa paljon happea –jopa 35% enemmän kuin vastaavalla alalla kasvava kovapuumetsä. Lisäksi bambu on maailman nopeakasvuisin kasvi, ja 10-kerroksisen kerrostalon korkuiseksi kasvaminen kahdeksassa viikossa on tavalliselle rivibambulle arkea. Se kasvaa siis hakkuiden jälkeen nopeasti takaisin, sitoen juurillaan samalla tehokkaasti maaperää ja ehkäisten näin eroosiota. Bambun viljely kuormittaa luontoa vähemmän kuin puuvillan, sillä se ei vaadi kasvaakseen lannoitteita, torjunta-aineita tai keinokastelua, ja sen viljelyyn riittää paljon pienempi maapinta-ala. 

Toinen askel: valitse vastuullinen yritys.
Raaka-aineen valinnan jälkeen ei kannata jäädä seisomaan kuin tikku… laudalle, vaan on järkevää valita yritys, joka suhtautuu tuotantovaiheeseen vastuullisesti. ProBambu pyrkii valitsemaan yhteistyökumppaneikseen tehtaita, jotka toimivat vastuullisesti viskoosin valmistuksen eri vaiheissa. Tekstiilituotanto ei ole koskaan täysin ekologista, mutta bambuviskoosin valmistusprosesseja kehitetään kuitenkin jatkuvasti turvallisempaan ja ympäristöystävällisempään suuntaan. Vaikka bambuviskoosi onkin tuotantovaiheidensa vuoksi tekokuitu, se ei silti päästä pesun yhteydessä luontoon mikromuovia, sillä se ei ole muovipohjainen tekokuitu. Kysyntä tällaisia luonnossa biohajoavia kuituja kohtaan on kasvamassa vauhdilla.

Tahdomme nähdä metsän bambuilta: kokonaisuus ratkaisee!
Suhteutamme luonnonsuojelun asiakkaiden maksukykyyn, jotta kaikilla olisi mahdollisuus tehdä ympäristötekoja kanssamme. ProBambu ottaa askelia kohti parempaa!

Palvelu

Painotamme toiminnassamme hyviä asiakaskokemuksia.

Vaikka tarkastelemmekin asiakaskuntaa kokonaisuutena, on yksilöiden etu meille itseisarvo, ja tahdomme syventyä huolellisesti jokaisen asiakassuhteen jokaiseen vaiheeseen. Pyrkimys on ollut rakentaa koko konsepti meillä sellaiseksi, että olisimme mahdollisimman helposti lähestyttäviä kuluttajien näkökulmasta. Tätä varten palvelun täytyy toki olla mahdollisimman mutkatonta ja asiallista.

Toimitamme tuotteet asiakkaille suoraan postilaatikoihin noin kahden viikon kuluessa tilauksen tekemisestä ilman extra-postikuluja, ja idea on, että asiakkaat joutuisivat näkemään mahdollisimman vähän vaivaa asioidessaan kanssamme. Meidät on helppo tavoittaa asiakaspalvelun kautta, ja jos joutuukin ruuhkaan, voi kolmen minuutin jälkeen jättää soittopyynnön, ja soitamme takaisin viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Summa sukkarum, välitämme eduistasi ja tahdomme, että se myös näkyy toiminnassamme. Toivomme, että panostuksemme palvelun laatuun jättää sinulle positiivisen kokemuksen asioinnista kanssamme.

Tilaamalla autat vähävaraisia lapsia

Toisten ihmisten rahallinen tukeminen on aina jonkun pussista pois. Näppäräähän olisi, jos kyseessä vain ei olisi oma pussi… ja jos vaikka saisi samalla postilaatikkoonsa bambutuotteita. Lyhyesti: jokaista asiakkaalle lähtevää tuotetilausta kohden lahjoitamme yhden parin sukkia jollekin, jolla ei itsellään ole varaa kunnon vaatetukseen. Toisin sanoen sinulle ekoteko (Bambua ekologisempaa raaka-ainetta saa hakea.) ja toisaalta egoteko (Bambu on trendikäs, bambu on cool.) on laadukas vaateparsi yhdelle vähävaraiselle –ja mitä enemmän tilaat, sitä useampaa hädänalaista autat.

Uudet ja laadukkaat vaatteet ovat suurelle osalle länsimaalaisista itsestäänselvyyksiä, ja moni luo sosiaalista statustaan vaatteiden määrällä, brändeillä sekä materiaaleilla. Kuitenkin meillä on Suomessakin paljon ihmisiä, joilla ei ole tähän varaa, ja jotka siksi käyttävät pelkästään kuluneita ja rikkinäisiä vaatteita. Näille vähävaraisille ihmisille ProBambun lahjoittamat sukat ovat aivan erityinen lisä arkeen.

Bambuviskoosi sopii erityisen hyvin auttamis-projekteihimme. Tiesitkö, että kehossa on mekanismi, jonka ansiosta lämpötilan jäähtyessä ensin kylmenevät jalat ja vasta sitten kädet, jotta käsien toimintakyky säilyisi hyvänä mahdollisimman pitkään? Monilla vähävaraisilla henkilöillä ei ole välttämättä mahdollisuuksia maksaa suuria lämmityskustannuksia, jotka etenkin Suomessa todellakin ovat mittavat. Bambuviskoosin hyvä lämmönsäätelykyky ja kyky sitoa lämpöä tulevat siis enemmän kuin tarpeeseen päästessämme sukittamaan Suomen ja Itä-Euroopan puutteenalaisia.

Miksi me teemme tätä? Mikä motivoi meitä? Yksinkertaista. Aloittaessamme toimintaamme määrittelimme perusperiaatteet ja -arvot jatkoa varten. Yksi niistä oli auttaminen. Tahdoimme toimia vastuullisesti ja näimme avun tarjoamisen sitä tarvitseville jopa etuoikeutena. 200 000 lahjoitettua sukkaparia on lähin tavoitteemme tällä hetkellä. Katsotaan mitä keksitään, kunhan ensin päästään, asiakkaidemme avulla totta kai, lähemmäksi tuota tavoitetta.

Pyrimme pitämään toimintamme mahdollisimman avoimena, ja informoimme asiakkaitamme hyväntekeväisyyskampanjan etenemisestä. Lisäksi pyrimme käyttämään auttamisessa vain luotettavia väyliä, joiden kautta tiedämme avun menevän mahdollisimman lyhentämättömänä sitä oikeasti tarvitseville. Lahjoituskohteisiimme pääset tutustumaan alapuolelta.