Huippuvaatekaappi haussa – 5 ajatusta hyvästä vaatekaapista

  1. Hyvä vaatekaappi on juuri sinun näköisesi. Siellä olevat vaatteet istuvat hyvin ja tuntuvat mukavilta. Ne huomioivat Suomessa asumisen realiteetit, kuten vaihtelevat vuodenajat. Ne kertovat työstäsi, harrastuksistasi ja elämäntyylistäsi. Jokainen vaatekaappi on uniikki ja siellä olevat vaatteet ovat tehty sopimaan käyttäjilleen, ei koskaan toisinpäin.
  2. Hyvän vaatekaapin vaatteet ovat tyylikkäitä. Vaatteita ei kannata ostaa trendejä seuraten vaan ennemmin miettiä, mistä itse pitää nyt ja tulevaisuudessa. Ajattomat ja tyylikkäät vaatteet tuovat iloa pitkään, parhaimmillaan jopa vuosikymmeniä. Vaatteet ovat itseilmaisun keino, ja niinpä kiinnittämällä huomiota omaan tyyliinsä jokainen pääsee kertomaan itsestään. Tyylikkyys ei silti välttämättä tarkoita kallista, vaan myös kohtuullisella budjetilla on mahdollista luoda omannäköinen vaatekerrasto.
  3. Toimivan vaatekaapin sisältö on hankittu ajatuksella. Kun ei sorru heräteostoksiin, vaan ostaa vaatteita harkiten ja tarpeeseen (ei siis mielitekoon) perustuen, on tuloksena sopivan kokoinen ja yhtenäinen vaatekokoelma. Lisäksi suunnitellut ostokset takaavat vaatteita, jotka sopivat toisiinsa, eli asujen valitseminen helpottuu. Kun vaatteita ei osta summanmutikassa, pysyy paremmin perillä vaatekaapin sisällöstä. Näin hyllyjen perukoille ei synny tilaa vieviä epämääräisiä vaatemyttyjä, joiden sisältö on mysteeri. 
  4. Hyvän vaatekaapin sisältö on tehty kestämään. Sen vaatteet eivät ole alelaarista kaivettuja huonolaatuisia kahden euron toppeja. Vaatteita ostaessa on hyvä kiinnittää huomiota materiaaliin ja suosia yrityksiä, jotka pyrkivät kohti vastuullisempaa ja ekologisempaa vaatteiden tuotantoa. Kestävä vaatekaappi tarkoittaa myös sitä, että huoltaa vaatteitaan oikein ja tarvittaessa korjaa niitä. Kestävyyttä voi lisätä sillä, ettei heitä vaatteita roskiin tai jätä hyllyn perälle käyttämättömänä, vaan lahjoittaa, myy tai uusiokäyttää itselle turhat vaatekappaleet.
  5. Viimeisenä on hyvä muistaa, ettei unelmien vaatekaappi synny hetkessä. Joitain vaatteita voi joutua etsimään kauankin ja esimerkiksi sukat kohtaavat käytössä niin paljon hankausta, ettei yhtä sukkaparia voi käyttää loppuelämäänsä. Täytyy myös muistaa, että vaatteita käyttävät ihmiset, joiden koko tai mieltymykset vaihtelevat eri elämänvaiheissa. Vaatekaapin sisältö siis elää ja päivittyy omistajansa myötä. Siksi täydellisen vaatekaapin ajatukseen ei kannata liiaksi jumiutua, vaan ennemminkin nauttia keskeneräisyyden mukanaan tuomista mahdollisuuksista. 💚

Jaa:

Kauden alennustuote

39,90€

49,90€

4.5/5

Seuraa meitä somessa

Lue myös nämä

Materiaalina bambuviskoosi

MATERIAALINA BAMBUVISKOOSI Bambuviskoosi ei ole liian hyvää ollakseen totta. Se on hyvää, ja se on totta. BAMBU­VISKOOSIN OMINAISUUDET Bambuviskoosi on materiaalina pehmeää, kauniisti kiiltävää kangasta.

Unien ABC – Miten nukkua paremmin?

Viime blogissa jo sivusimmekin nukkumista. (Psst! Voit lukea blogin täältä). Uni auttaa hiusten hyvinvoinnin lisäksi monessa muussakin asiassa! Varmaan kaikki meistä ovat huomanneet, että huonosti

Miten pitää hiukset terveinä?

Näin pidät huolta kultaisista kutreistasi myös öisin! Hiuksista huolehdittaessa on varmasti tullut tutuiksi jos jonkinlaiset shampoot, naamiot ja seerumit. Oletko kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että myös

Historiikki bambusta ja ilotulitteista

Ilotulitteista tulevat mieleen kovat äänet, kirkas värinäytös ja juhliminen. Nykyään ilotulitteita käytetäänkin maailmanlaajuisesti erinäisissä juhlissa, esimerkiksi Intiassa Diwali-juhlassa, Yhdysvalloissa itsenäisyyspäivänä ja Suomessa uutenavuotena. Mutta mistä

Scroll to Top